”Jyrkkä ydinvoiman vastaisuus ei ehkä vie vihreiltä paljon ääniä, mutta se vie insinöörivihreitä, joiden osaamista ja näkemystä kipeästi tarvitsisimme”, Soininvaara kirjoittaa.Toivottavasti Soininvaara kirjoittaa tästä teemasta myös asia-argumenttien kautta eikä pelkästään tuuliviiri-argumentein eli oikeastaan perustellen jotakin poliittista linjanvetoa pelkästään menetettyjen ja saatujen äänten perusteella. En ota tähän enempää kantaa kuitenkaan, koska en tunne kirjan muuta argumentointia. Toivottavasti se on muutakin kuin tuuliviireilyä.
Yksi kiinnostava yksityiskohta on, että vihreät jäi viime keväänä hallitusneuvottelujen yhteydessä pois tekeillä olleesta porvarihallituksesta erityisesti keskustaa kohtaan tunnetun epäluulon vuoksi.Soininvaara ei taida muistaa ihan samoin keväisiä vääntöjämme. Olen itse yksi puoluevaltuuskunnan jäsenistä ja voin sanoa, että en pitänyt kovinkaan suuressa roolissa "keskustan revanssihenkeä". Ongelmia kokoomuksen ja keskustan johdolla toimivassa hallituksessa olivat pääasiassa:
”Pelkäsimme vaaleissa turpiinsa saaneen keskustan revanssihenkeä, joka olisi kohdistunut juuri vihreille tärkeisiin asioihin.”
- Keskustan ja Kokoomuksen kanssa oli tehty neljä hallitusvuotta hommia. Poliittisia voittoja ei valtavavasti tullut.
- Kansa näpäytti nimenomaan Keskustaa vaalirahoituskohusta. Täysin syystä. Joku sanktio siitä vuosien mittaan auenneesta vyyhdistä oli täysin perusteltu ja demokratian mukainen.
- Keskustan ja Kokoomuksen vetämään hallitukseen ei vihreissä luotettu. Huonot kokemukset painoivat.
On kuitenkin jossain määrin totta, että taisimme pelätä, että perussuomalaisten nousu toisi esiin Keskustan huonot puolet. Jos nyt katsoo eduskunnan keskustelua mistä tahansa ympäristöön liittyvästä, voi todeta, että sekään pelko ei ollut ihan väärä.
Jos ette usko muisteluitani, voinette katsoa blogimerkintäni tuon päivän keskusteluista.
Soininvaara kirjoittaa väitteistä, joiden mukaan osa Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton Vinon aktiiveista haaveilee puolueen kaappaamisesta ja sen linjan muuttamisesta ”ärhentelevään radikalismiin.” Hän päätyy kuitenkin pitämään päinvastaista kehitystä suurempana uhkana.Soininvaara on kommentissa täysin oikeassa. Itse alan pitää suurempana ongelmana puolueessa sitä, että meillä ei käydä tarpeeksi dialogia. Toivon totisesti ryhdistäytymistä erityisesti siellä vanhemmalla puolella. Tarinat kertovat, että joskus hamassa menneisyydessä vanhemmat vihreät ottivat nuorempia vihreitä "oppiinsa" ja sivistystyön hengessä porukasta tehtiin todellisia poliittisia vaikuttajia. En voi sanoa, että tätä henkeä olisi liikaa tullut vastaan oman poliittisen urani aikana. Ryhdistäytykää vanhukset siis!
”Paljon suurempi vaara on puolueen latistuminen sovinnaisuuteen, johonkin sellaiseen, jota kutsuttiin joskus pikkuporvarillisuudeksi.”
Toivottavasti Soininvaaran kirja on askel tähän suuntaan. Toisaalta voi olla, että kirjat eivät ole tähän paras formaatti. Vaikka sitähän me Stenhällin Jaakon kanssa yritämme myös.
”Vihreyttä ei pidä rajoittaa tiettyihin elämäntapoihin ja puhetapoihin. Puoluekokouksen lounaalla pitäisi olla tarjolla muutakin kuin kasvisruokaa.”Jokainen palstamillimetri ja puheen osanen, jotka käytetään puoluekokousruokailujen miettimiseen ovat haaskausta. Pelkään, että niitä tulee nyt lisää.
Kuvalähde: Teemu Rajala, CC BY 3.0, Wikipedia
